Pohdinta ja purku

Mites meni noin niinku omasta mielestä?


On hassua miten monet asiat voivat vaikutta toisiinsa. Aikataulumme ennen leirikoulua olivat vähintäänkin kiireiset. Ensin oli viikon mittainen Seikkailukasvatus kurssin loppuleiri Venäjällä, jonka jälkeen lähdettiin Tanskaan oman luokan loppuleirille pariksi päiväksi. Tanskasta palattiin Seikkailuleiriä edeltävänä päivänä. Huonosti nukutun bussi yön jälkeen raahauduin suoraan keskustasta opistolle varmistamaan että leiriä varten varaamani tavarat olisivat tallella sekä varaamaan loput tavarat. En tietenkään ole ainoa, jolla on tähän aikaan keväästä kova kiire saada työnsä tehtyä, vaan oli paljon muitakin näyttöjä ja leirejä. Tämä johtaa yleensä siihen että tavaroita etsitään kissojen ja koirien kanssa ja soitellaan pitkin pitäjää mitä on saatavilla kääyttöön minäkin päivänä. Ei voi kieltää etteikö tänä kyseisenä väsyneenä keskiviikkona olisi hieman vieteri ollut vähissä ja tämä täti kierroksilla kun kaikki tuntui olevan jossain, tai ei ainakaan siellä missä pitäisi.
Onneksi aina on joku joka pysäyttää räjähdysalttiin panikointini ja niin nytkin. Pari järjen ääntä ( kiitos Vilma ja Johannes )tipautti takasin maan pinnalle jo legendaksi muodostuneella lausahduksella "Kyllä kaikki järjestyy".
Tarkemmin kun asiaa mietin, totesin että näin on kyllä kaikki järjestyy. Olihan mulla tiedossa ketkä olisivat apunani toetutuksessa.

Torstai aamuna olikin sitten melkonen härdelli. Ohjeistus rasteille oli jäänyt melko viimetippaan koska kevään hässäkät ja kiireet saivat aikaan sen etten ollut saanut ohjelmaa riittävän ajoissa valmiiksi ja osa työryhmästä tuli tietooni myös aika loppumetreillä. Miinus siitä minulle. Jaoin tehtäviä ja vihjeitä ja ensimmäiset lähtivät rakentamaan rasteja valmiiksi. Juoksuksi meni mutta tuntiin oli tarvittavat hommat suunnilleen läjässä, ei ois kyllä enempää aikaa ollutkaan.

Ryhmä oli valtavan innokas ja melkoisen rivakka liikkeissään myös. Oli todella hauska seurata tapahtumien kulkua ja tehtävien suorittamista vaikka väillä tuntui ettei väki meinannut nahoissaan kestää. Olin suoraan sanoen melko huolissani siitä, kuinka suuret odotuksen rankan toiminnan suhteen ryhmällä olisi. Olin varannut luontevasti tehtäviä jotka vaatisivat ryhmätyötä ajatellen heidän tulevaa pidempää leirikoluaan seuraavana keväänä.Yllättävää kyllä, napina oli silti vähissä vaikka oli ongelmia ratkaistavana useaan otteeseen. Aikataulua en ollut osannut ihan oikein laskea. Aamupäivään olisi tullut todennäköisesti pieni aukko jos ei loistava työryhmä olisi ajatellut ja juossut miun puolesta ja ennen kun ehdin asiasta edes huolestua.

Iltapäivällä oli meininki mahtava kun rakennettiin lauttaa,valettiin amulettia ja korikiipeiltiin. Siinä pyörityksessä meinas vähän paletti hajota kun nuorilla oli kiire kiire kiire seuraavaan paikkaan. Se hieman herätti hilpeyttä ja säpinää myös meissä. Oma alotteisia kun tuntuvat nuoretkin olevan, oli seuraava ehdotus viimeisiä kiipeilijöitä odotellessa, että eikö saisi uida. NO HYRRR. Vesi tuskin kovin lämmintä on ajattelin. Tuumin kuitenkin että opettajan antamalla luvalla voi nopeasti pulahtaa jos on kuivaa vaatetta päälle. Samalla laiturilla istuessa mietittiin vähän päivän kulkua siihen saakka. Loppupäivä menikin sitten ikäänkuin siinä sivussa. Päätös leijulautojen ja palapelin jälkeen oli kodalla räjähtävän palautteen merkeissä joka ei ehkä ollutkaan ihan niin räjähtävä alkuun kun olisi toivottu. Ensikerralla siis yritän tällaisetkin asiat ja niiden toimivuuden testata ennakkoon. Kyllä sitä rätinää lopulta saatiin ja välipalan jälkeen olikin kotiin lähtö. 

Saamamme palautteen perusteella niin opettaja kuin luokkakin viihtyi ja päivä oli ollut hieno. Pikantti lisä oli tietenkin se että varsin koleitten kelien jälkeen leirikoulupäivä saatiin nauttia upeasta aurinkoisesta säästä ja lämmöstä. Miten se komeesti menikään, rakas työryhmäni arvosanaksi saatiin 10++ ei huonosti siis =D

Leiriläisten lähdettyä, raivattiin loput välineet paikalleen ja siirryttiin kodalle pitämään omaa purkua päivän tapahtumista. Valitettavasti olen ollut saamaton enkä kirjoittanut tätäkään ajoissa joten muistissa ei hirvittävän paljon ole muuta kun naurua ja yleistä keskustelua päivästä. Se on kuitenkin sanottava että jälleen kerran sai todeta miten hienoa on kun tiedät että työryhmäsi on toimiva, luotettava ja osaa asiansa. Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen siitä että sain toteuttaa tuon päivän heidän kanssaan. Jokainen käsipari joka pyöri sinä päivänä mukana oli ammattitaitoinen. Toiminta valmius, ennakointi, toteutus ja minun pitäminen pimennossa epävarmoista seikoista koska pyörin suurimman osan päivästä ryhmän mukana, oli täydellistä. 

Mitä tästä nyt opin. Kysy eläkä kiemurtele, ihmeset osaavat kieltäytyä jos eivät pääse, tämä liittyen työryhmän kasaamiseen joka jäi viimetippaan. Kysy eläkä kiemurtele, koska kysyvä ei tieltä eksy, tämä liittyen siihen että melontatynnyrit joita oli tarkoitus käyttää lauttoihin olivat melontareissulla ja olisin saanut lainaan laituriponttooneja jos olisin saanut yskäistyä asian ulos itsestäni. Ensikerralla kysyn. Yksi asia loppuun kerrallaan voisi olla kans ihan bueno juttu tämmöstä tehdässä. Toivon silti suuresti ettei tulevaisuudessa jokaisesta työtehtävästä tarvitse tehdä näin mittavaa blogia. Blogin kirjoittaiminen on oikeastaan ihan hauskaa, vaikka olinkin alkuun ihan pulassa. Saatampa kokeilla toistekkin. 

Mitä sitä noin yleisesti on tullut opittua...
On varmasti ollut pitkään aikaan kasvattavimmat kaksi vuotta minun elämässäni. En ole mikään teini enää, mutta kun näin rajuja muutoksia tapahtuu ihmisessä näin lyhyessä ajassa sen huomaa itsekkin. Uskallan väittää että olen kasvattaja parempi, viisaampi ja takulla ymmärtäväisempi kuin ennen tätä koulua. Opettajiani eivät ole oleet pelkästään koulun henkilökunta, vaan myös ihmiset joiden kanssa olen koulua käytnyt. Niittylahden opisto pitää seiniensä sisällä niin värikästä väkeä, sielultaan, sydämeltään ja luonteeltaan värikästä. Olen melko usein kuullut sanottavan miten paljon meitä vanhemmilla ihmisillä on annettavaa, mutta kuulkaas niin on nuorillakin. Mitä enemmän tule itselle ikää (vaikken nyt mikään vanha olekkaan) sen sokeammaksi sitä tuppaa tulemaan, varsinkin kun itsellä on lapsia. Sitä unohtaa tavallaan millaista on olla nuori, tai millainen ajatuksen juoksu silloin on. Voin sanoa että olen vilpittömän ylpeä siitä minkälaisen muutoksen kaikki nuo ihmiset opistolla ja opit ovat minussa saaneet aikaan. Itku kurkussa liikutuksesta sitä laivan kannella Äänisen aalloilla Tiinallekin ihmettelin. Olen toki aina tiennyt että elämä muokkaa ihmistä niin kauan kun sitä elämää riittää, elämä muokkaa sinusta polkusi näköisen. Harvoin muutoska kuitenkaan ymmärtää itse. Kiitos näistä vuosista ja onneksi saan vielä syksyllä palata hieman muuttuneissa merkeissä viisastumaan lisää. Vahvempana kun aikoihin, no tällä hetkellä hieman väsyneenä myös mutta se johtuu vaan siitä ettei ole tarpeeksi paniikin aiheuttajia ;D

Tällä lailla hassusti aijon tämän sekavan selonteon päättää.

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, ja jos lentää siivin valkein niin kuin joutsen.
                                       - Reino Helismaa -